Mikä siinä on, että ihmiset antavat lapsilleen nimiksi ruotsalaisia etunimiä vaikka ovat supisuomalaisia? Halutaanko olla jotenkin parempia? Asutaan jossain ankeassa lähiössä ja hiekkalaatikolla kutsutaan Matthiasta syömään.

 

Toinen havaittu trendi, paljon mukavampi tosin, on perinteiset suomalaiset nimet. Urho, tuopas yksi Urho-olut jääkaapista ja katsotaan lätkää UrhoTV:ltä. Mieluummin olisin Urho kuin Matthias ”kahdella teellä ja hoolla”.

 

Mihin ovat hävinneet Matit, Kallet ja Jormat? Mitä vikaa on tavallisuudessa?

Mattiesko Hytösellä on tapana sanoa pahasti ihmisistä - useimmiten heidän ulkonäöstään. Matti Vanhanen sanoo myös pahasti. Ainakin televisiokanaville jotka loukkaavat hänen rakennustöitään.

Olin kerran yksissä häissä joissa Mattiesko nauroi. Olin yllättynyt. Katsoin häntä, seurasin käyttäytymistä ja ajattelin, että minkälaisen kolumnin hänestä saisi.

Mattiesko on helppo kohde kirjoituksen uhriksi. Ego kestää ja saa loukata. Nahkahousut kiiltää. Takaapäin ei voi olla varma seisooko edessä mies vai nainen. Lyhyen läntä ja pitkät hiukset. Hiukset jotka melkein koskettavat maata. Maata jota läsnä olevien tulisi selvästikin palvoa.

Ego-Mattieskossa ja Eko-Matissa on muutakin samaa kuin vain pahasti sanominen. Ei ruumiin rakenne. Ei hiusten pituus. Vaan rauhallinen, harkittu, ovela ja kontrolloiva olemus. Molemmat tykkäävät huomiosta, molemmat tykkäävät ärsyttää. Mattiesko ei välitä pidetäänkö hänestä (oikeasti välittää). Matille on tärkeää olla pidetty (oikeasti ei ole – politiikka turruttaa).

On ollut hauska seurata minkälaisen otteen ja hallinnan Vihreät ovat saaneet hallituksessa viime aikoina. Useampi ydinvoimala ei saa Keskustalaisilta kannatusta ja Vanhanen kannustaa ekologisesti merkittävään kasvissyöntiin. Eko-Matti puhuu myös sähköautoilun puolesta.

Ei ole Valtioneuvostolla vielä sähköautoja käytössä. Toisaalta se on hyvä sillä muuten voisi Matin persauspalaa muutenkin kuin vain kuvainnollisesti. Loppukesästähän saimme lukea kuinka sähköauto paloi tuusannuuskaksi Helsingin ydinkeskustassa. Sisäpiirin tieto kertoo, että kyseessä oli Fortumin Fiatista tehty konversio. Voin tosin olla väärässäkin.

Kohta Matti varmaan polkee pyörällä Nurmijärveltä Eduskuntaan. Pysyyköhän Mertala menossa mukana? Mattieskon rakastettu ainakin pysyisi. Sen verran tiiviisti hän on liimaantunut nahkalahkeeseen kiinni ja miestään selvästi nuorempana joutuu ehkä vielä antamaan vauhtiakin.

”Omaan tästä ryhmästä parhaat taidot ja tiedot asiaan liittyen.”, julistaa henkilö X. Aika paljon sanottu ihmiseltä joka on ollut mukana ko. ryhmässä vasta vuoden. Ryhmässä johon kuuluu satoja ihmisiä. Tunteeko hän heidät kaikki? Miten hän pystyy määrittämään muiden osaamisen, tiedot ja taidot asiassa?

Pidän itseäni hyvänä ja ammattitaitoisena monissa asioissa. Joskus jopa uskallan ajatella olevani paras, mutta enpä sitä kehtaa ääneen mennä julistamaan. Varsinkaan ryhmässä jossa on paljon eri alojen osaajia, analyyttisia ja aktiivisia kannanottajia.

Kokemusteni mukaan siinä vaiheessa kun ihminen julistautuu parhaaksi jossain, on hän joko hullu (hullu voi olla niin hyvässä kuin huonossakin mielessä), sairas tai kaikki muut ovat hulluja ja sairaita. Mikä yleisintä, kun ihminen julistautuu parhaaksi jossain, hän harvoin on sitä. Ja vaikka olisikin, niin tuo osaaminen kärsii pahaa inflaatiota parhaaksi julistautumisen myötä.

Pitäisi kirjoittaa kolumni, tai mikä lie vieraskynä –juttu, yhteen aikakauslehteen. Pyydetty (annettu) aihe vaan tympäisee. Todella uniikkia ubiikkia, jooo-o.

Välillä sitä miettii miksi käyttää aikaansa kirjoittamiseen. Okei, siitä saa vähän rahaa, mutta en ansaitse sillä elantoani. Siitä saa vähän mainetta, tai saisi jos kirjoittaisi omalla nimellään. Ainakin siitä saa mielihyvää, mutta sitä ennen yleensä stressiä ja tyytymättömyyttä kun oma teksti ei miellytä. Taidan kirjoittaa kolumnia kolumnin vuoksi.

Elämä on ja tekstiä pitää syntyä. Kohta taas kysellään ja muistutellaan, että tekstin pitää olla toimituksessa ensi viikon tiistaina. Ja niinhän se onkin. Jos ihmislapsella menee syntymiseen 9 kuukautta, niin teksteilläni menee yleensä 9 päivää. Aikataulussa siis ollaan.

Tiedätkö ihmistyypin, joka ärähtää ja jälkeenpäin sanoo, että teki niin vain provosoidakseen – saadakseen aikaan keskustelua?

Hän suhtautuu muihin halveksuvasti, paitsi niihin jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä. Ottaa asioihin kantaa mutu-tuntumalta ja ei osaa myöntää virheitään. Saatikka pyytää anteeksi.

Tilastot ja tutkimukset ovat hänelle vessapaperia. Voihan niitä vilkaista lyhyesti ennen tärkeämpää käyttöä. Hänestä on ok sanoa asioista yhtä ja seuraavalla kerralla toista. Ristiriita vain värittää maailmaa.

Hän elää ja ajattelee tunteella. Niinhän kaikki suuret taiteilijat tekevät. Hän omaa suuren egon, mutta todella pienen sydämen. Niin pienen, että siitä riittää tilaa vain feminismille, tyttölapselleen, harrastuksilleen ja miesten vihaamiselle. Kaikki miehethän ovat kännisiä penkkiurheilijoita, jotka nipistelevät naistarjoilijoiden takamuksia ja kuseksivat hänen rivitaloasuntonsa takapihan nurkalle.

Hän on kuntapäättäjä, suuri vaikuttaja. Oi ihmisten egoja.